etsivä nuorisotyö

Kommentti: Rohkeutta roolin ottoon, nuorisotyö!

Katariina Soanjärvi Nuorisopalvelujen palvelupäällikköJyväskylän kaupunki Nuoret ja heidän asiansa ovat viime vuosina nousseet entistä voimakkaammin yhteiskunnallisen keskusteluun. Huoli tulevan sukupolven tulevaisuudesta mietityttää ja vaikka iso nuorista voi entistä paremmin, niin pienen joukon haasteet nousevat julkiseen keskusteluun tämän tästä. Toisaalta hyvin …

Lue lisää

Kommentti: Näkökulmana nuorisotyön yhtäläisyydet ja eroavaisuudet

Hanna Laitinen YliopettajaHumanistinen ammattikorkeakoulu Nuorisotyöstä Suomessa -selvityksen mukaan suomalaista nuorisotyötä ja -toimintaa toteuttavat organisaatiot ovat kirjava joukko isoja ja pieniä kuntia, paikallisia yhdistyksiä, valtakunnallisia järjestöjä, säätiöitä ja uskonnollisia yhteisöjä (1), jotka toimivat erikokoisilla alueilla ja joilla on käytettävissään erilaisia määriä …

Lue lisää

Kirkon nuorisotyön työmuodot

Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat järjestävät rippikoulutoimintaa, isostoimintaa ja nuorten iltoja lähes jokaisessa Suomen kunnassa. Seurakunnat tekevät yhteistyössä kuntien kanssa kouluilla ja oppilaitoksissa tehtävää nuorisotyötä. Ryhmäyttämisen ja tuntivierailujen lisäksi seurakunnat tukevat opettajien työssä jaksamista ja järjestävät koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaa yhdessä kuntien kanssa. Partiolippukunnista noin 80 prosentilla on yhteistyösopimus paikallisen luterilaisen seurakunnan kanssa.

Lue lisää

Kunnallisen nuorisotyön työmuodot

Kyselyyn vastanneiden kuntatoimijoiden mukaan kunnallisen nuorisotyön ydinkohderyhmään kuuluvat tyypillisimmin 13–17-vuotiaat nuoret. Lähes kaikissa Manner-Suomen kunnissa toteutetaan kaikille avointa nuorisotilatoimintaa sekä nuorille suunnattuja tapahtumia. Useimmissa kunnissa nuorille järjestetään leiri- ja retkitoimintaa tai tehdään etsivää nuorisotyötä, koulunuorisotyötä tai nuorten työpajatoimintaa.

Lue lisää

Järjestöjen nuorisotyön työmuodot

Järjestöjen tekemä nuorisotyö on saatujen vastausten perusteella tyypillisimmin vaikuttavaa, nuorten etuja valvovaa, kouluttavaa ja kansainvälistä. Noin joka toinen vastanneista järjestöistä kertoo tekevänsä osallisuustyötä ja kulttuurista nuorisotyötä tai järjestävänsä leiritoimintaa. Lisäksi nuorille suunnattuja tieto- ja neuvontapalveluita ylläpitää ja tarjoaa noin neljä vastaajaa kymmenestä.

Lue lisää
© 2020 Nuorisotyöstä Suomessa
webDesign: Mekanismi »