Henni Axelin
Johtaja
opetus- ja kulttuuriministeriö
Yhdenvertaisuus ja osallisuus muodostavat nuorisotyölle vahvan arvopohjan. Tämän arvopohjan lisäksi on aika harvoja asioita, joiden voi toivoa nuorisotyössä pysyvän samana vuodesta toiseen. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta nuorisotyön ydintä on kohdata jokainen nuori omana itsenään ja ymmärtää, että nuori on arvokas juuri sellaisena kuin on. Kohtaamisen tavat ja paikat muuttuvat ja elävät, mutta tämä ei muutu. Osallisuus taas on lähtökohta: kaiken nuorisotyössä tehtävän toiminnan pitää lähteä nuorten tarpeista, olla nuorten itsensä näköistä ja nuorten kanssa yhdessä suunniteltua. Toiminnan sisältö kyllä muuttuu ja elää ajassa, mutta se ei saa tapahtua ilman nuoria.
Väitän, että arvopohjaa lukuun ottamatta oikeastaan kaiken nuorisotyössä pitää elää ja muuttua. Ja muutoksen pitää tapahtua samaa tahtia maailman ja nuorten muuttumisen kanssa. Tavatessani nuorisotyön ammattilaisia ja vapaaehtoisia eri puolilla Suomea tai lukemalla Nuorisotyöstä Suomessa -selvitystä voin ilokseni todeta, että valtaosalle toimijoista muutos on luonnollinen osa arkea. Ja ne loputkin, hitaammin lämpiävät yksilöt, seuraavat toivottavasti pian hyviä esimerkkejä.
On selvää, että ajankohtaisuus on nuorisotyölle välttämätöntä sekä laadun että laajuuden takaamiseksi. Monessa nuorisojärjestössä on ymmärretty, että parasta jäsenhankintaa on tehdä omasta toiminnasta niin kiinnostavaa nuorille, että vain hölmö jättää tulematta mukaan. Käytännössä tämä tietenkin tarkoittaa, että se toiminta, joka vuonna 1986 keksittiin, ei välttämättä enää kiinnosta. Ei kiinnosta, vaikka perustettaisiin nuorisotoimikunta ja otettaisiin se yksi kiintiönuori hallitukseen. On siis uskallettava kyseenalaistaa totutut toimintamallit ja suunnitella yhdessä nuorten kanssa. Tai antaa suunnitteluvastuu kokonaan nuorille ja olla itse mahdollistajana taustalla.
Kuntien nuorisopalveluissa nähdään yhä laajemmin liikkuvan ja seinättömän nuorisotyön vahvuus. Ei ole kenenkään kannalta mielekästä istua ja odottaa nuorisotilan sohvalla, jos nuoria ei näy. Vaan pitää mennä sinne missä nuoret ovat ja missä nuorten elämä tapahtuu. Tämä voi tarkoittaa somea, kauppakeskuksia, julkista liikennettä, digitaalisia ympäristöjä, pelejä ja oppilaitoksia. Ja tulevaisuudessa se luultavasti tarkoittaa jotain, josta en osaa edes vielä kirjoittaa.
Nuorisotyön laadun ja laajuuden näkökulmasta raha on keskeinen tekijä. Nuorisotyön eläessä ja muuttuessa siihen käytetyt resurssit eivät aina seuraa perässä. Tehtäviä ja odotuksia tulee kyllä lisää, mutta rahaa useimmiten ei. Niukkuus ja resurssipula voivat pahimmillaan olla laadukkaan nuorisotyön este, ja juuri siksi omasta työstä pitää oppia kertomaan. Nuorisotyöntekijän perusosaamista pitää olla sen perusteleminen, miksi oma työ on tärkeää ja miten se nuoren elämään vaikuttaa. Pitää siis tehdä hyvää, laadukasta ja nuoria aidosti kiinnostavaa toimintaa yhdessä nuorten kanssa ja tarvittaessa muistaa nostaa sitä kuuluisaa omaa häntää. Ja meillä nuorisoalana pitää olla faktaa työmme tunnusluvuista, joita voimme päättäjille ylpeänä esitellä.
Valtio käyttää vuonna 2020 nuorisotyöhön noin 77 miljoonaa euroa. Valitettava tosiasia on, etten uskalla ennustaa tämän summan kasvavan tulevina vuosina, mutta uskallan kuitenkin ennustaa meihin kohdistuvien odotusten kasvavan. Pienet resurssit suhteessa suuriin odotuksiin ovat tukeneet nykyisin nuorisotyössä vahvuuksiksi koettujen asioiden, kuten monialaisen yhteistyön ja verkostomaisen toiminnan kehittymistä. Tämä myös pakottaa meidät yhdessä pohtimaan, että mitä me pienillä rahoilla oikeasti haluamme tehdä. Ja minkälaisia muutoksia nuorten elinoloissa haluamme saada aikaan.