Hanna Laitinen

Yliopettaja
Humanistinen ammattikorkeakoulu

Nuorisotyöstä Suomessa -selvityksen mukaan suomalaista nuorisotyötä ja -toimintaa toteuttavat organisaatiot ovat kirjava joukko isoja ja pieniä kuntia, paikallisia yhdistyksiä, valtakunnallisia järjestöjä, säätiöitä ja uskonnollisia yhteisöjä (1), jotka toimivat erikokoisilla alueilla ja joilla on käytettävissään erilaisia määriä työntekijöitä ja muita resursseja. Selvityksen kyselyyn saatiin vastauksia 206 kunnasta, 46 järjestöstä ja kahdeksasta uskonnollisesta yhteisöstä. Kuntien vastaajamäärät (70 %) ovat hyvät, mutta järjestöjen nuorisotyöstä piirtyy vastausten perusteella osittainen kuva. (2) Lisäksi järjestöjen ja kirkkokuntien toimintaa koskevat vastaukset on annettu valtakunnalliselta tasolta pääkonttorista. Itse nuorisotyö tapahtuu kuitenkin usein paikallisyhdistysten, -osastojen ja -seurakuntien tasolla. 

Yhtä kaikki, selvitys tuo hyvin esiin monitoimijaisen nuorisotyön yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Yhtäläisyyksinä näyttäytyy, että lähes jokaisessa 311 Suomen kunnassa tehdään etsivää nuorisotyötä ja nuorten osallisuustyötä. Lisäksi valtaosassa kunnista on vähintään yksi avoin nuorisotila, ja usein nuorisotyötä tehdään myös yläkoululla. Evankelis-luterilaiset seurakunnat järjestävät rippikouluja ja nuorten iltoja lähes kaikissa kunnissa, ja järjestöjä toimii eri puolilla maata. Suurimmat lapsi- ja nuorisojärjestöt partio ja 4H ovat levinneet laajasti: partiossa on yli 700 paikallisyhdistystä (lippukuntaa) ja yli 5000 viikoittain kokoontuvaa partioryhmää (partio 2019). 4H:ssa on 200 paikallisyhdistystä ja reilut 3000 kerhoa (4H-liitto 2019). Lähes kaikissa kunnissa on siis tarjolla sekä kuntien, seurakuntien ja järjestöjen organisoimaa nuorisotyötä ja -toimintaa, jolla on vakiintuneita muotoja. Näiden lisäksi kunnat, seurakunnat ja moninaiset järjestöt toteuttavat moninaisia muita toimintamuotoja, jotka vaihtelevat paikkakunnittain.

Nuorisolaki (1285/2016) edistää yhtäläisyyksiä toimijoiden välillä. Niinpä, vaikka valtakunnalliset nuorisojärjestöt ovat lähtökohtaisesti itsenäisiä toimijoita ja toteuttavat oman profiilinsa mukaista toimintaa, ne ovat vahvasti sitoutuneita nuorisolain arvoperustaan ja yleisiin tavoitteisiin; poikkeukset ovat harvassa (Laitinen 2018a). Yleisellä tasolla näyttää siis siltä, että nuorisotyössä on eri puolilla Suomea ja eri toimijoiden työssä monia yhtäläisyyksiä niin arvojen, tavoitteiden kuin yleisimpien toimintamuotojenkin suhteen.

Tällaisen yhtäläisen yleiskuvan piirtäminen kätkee kuitenkin sisäänsä monia eroavaisuuksia. Suuressa kunnassa yksi nuorisotila ei saavuta kaikkia nuoria eivätkä yleisimmin tarjolla olevat toiminnot houkuta tai tavoita jokaista nuorta. Avuksi tulevat kuntien järjestämät muut nuorisotyön toimintamuodot sekä seurakuntien ja järjestöjen työ, jotka monipuolistavat tarjontaa. Tässä tulevat näkyviin nuorisotyön eroavaisuudet. Kuntien järjestämät toimintamuodot vaihtelevat kunnittain, ja monien järjestöjen toiminta painottuu vain osaan Suomesta. Itse asiassa järjestöjen valtionavun edellytyksenä oleva valtakunnallisuuskin edellyttää ainoastaan, että järjestön toiminta kattaa vähintään kolme maakuntaa (Asetus 211/2017, 5 §). Lisäksi toiminnan luonteessa on olennaisia eroja sen myötä, mikä on järjestön päätarkoitus, minkä ikäisille nuorille järjestö toimintansa kohdistaa, onko nuorisotyö järjestön pää- vai sivutoiminen tehtävä sekä onko kyse nuorten itse organisoimasta ja nuorten omiin intresseihin perustuvasta toiminnasta vai ammattilaisten tai muiden aikuisten tuottamasta nuorisotyöstä (Laitinen 2018b; Taavetti 2015).

Nuorisotyön eroavaisuudet tulkittuina tällä tavoin erilaisiksi vaihtoehdoiksi, joita tuotetaan monitoimijaisessa yhteistyössä, ovat monella tapaa rikkaus. Samalla ne pitävät sisällään eriarvoisuuden ulottuvuuden. Avustuksilla ja ostopalvelusopimuksilla julkinen sektori voi tukea, kannustaa, ohjata ja osittain myös valvoa järjestöjen työn tavoittavuutta ja laatua, mutta kokonaan järjestöjen toimintaa ei voi ulkoapäin ohjata, onhan järjestöjen toiminnan lähtökohtana itsemääräämisoikeus. Järjestöjen työ perustuu usein myös eri-ikäisten vapaaehtoisten toteuttamaan ja määrittämään toimintaan. Tämä tarkoittaa, että sisältö, osallistuvien nuorten ikä, toimintatavat ja vaikkapa ohjaajien kyky ottaa huomioon osallistujien erilaiset tarpeet vaihtelevat järjestöjen erityisten tavoitteiden ja mukana olevien toimijoiden mukaan (Laitinen & Taavetti 2016). 

Yhtäläisyyksien ja eroavaisuuksien paremmaksi ymmärtämiseksi nuorisotyötä on syytä tutkia myös nuorten näkökulmasta ja etsiä monitoimijaisessa yhteistyössä keinoja varmistaa, että jokaisella nuorella on yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tarvitsemiaan nuorisotyön palveluja, vaikuttaa elämäänsä koskeviin asioihin ja päästä osallistumaan mielekkääseen ja innostavaan vapaa-ajan toimintaan. 

1) Näiden lisäksi nuorille vapaa-ajan toimintamahdollisuuksia tarjoavat erilaiset yritykset ja muut kuin varsinaista nuorisotyötä tai -toimintaa järjestävät kolmannen sektorin toimijat kuten liikuntajärjestöt, joiden toiminnalla on enemmän tai vähemmän selviä nuorisotyöllisiä tavoitteita. Näitä ei kuitenkaan tässä selvityksessä käsitellä.

2) Valtakunnallisia nuorisotyötä tekeviä järjestöjä voi tässä selvityksessä mukana olleiden 128 Allianssin jäsenjärjestön lisäksi arvioida olevan useita kymmeniä enemmän (Laitisen ja Taavetin arvion mukaan vuonna 2014 yhteensä 177, ks. Taavetti 2015, 8).

Lähteet

Asetus 211/2017. Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja –politiikasta. Finlex.

Laitinen 2018a. Miten ja kenelle valtakunnalliset nuorisojärjestöt legitimoivat toimintansa? Sosiologia 55 (1), 28–44.

Laitinen 2018b. Nuorten, valtion vai markkinoiden asialla? Nuorisojärjestöjen hybridit toimintalogiikat. Dissertations 31, University of Jyväskylä

Laitinen Hanna & Riikka Taavetti 2016. Valtakunnalliset nuorisojärjestöt ja nuorten osallistumismahdollisuudet. Yhteiskuntapolitiikka 81 (1), 55–68.

Nuorisolaki 1285/2016. Nuorisolaki. Finlex.

Partio 2019. Partio lukuina. Saatavilla osoitteesta 

www.partio.fi/suomen-partiolaiset/partiofaktat/partio-lukuina/ Luettu 20.8.2019.

Taavetti, Riikka 2015. Nuorisojärjestöjen vetovoimaa. Katsaus valtakunnallisten nuorisojärjestöjen ja nuorisotyötä tekevien järjestöjen toimintaan järjestöille suunnatun kyselytutkimuksen perusteella. Helsinki: Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry. 

4H-liitto 2019. Vuosikertomus 2018. Suomen 4H-liitto.

© 2020 Nuorisotyöstä Suomessa
webDesign: Mekanismi »